Paholaisen inkarnaatio

En oo tehny mitään.


En oo tehny mitään.


En ooooo tehny mitään.


En kyl oo tehny mitään.


Ei hitto jäinkö mä muka oikeesti nalkkiin?

Päivän saldo: hajotettu kukkaruukku (taas), mullat pitkin lattioita, kakkaa lavuaarissa ja jalallinen jos-ei-ihan-murtuneita niin ainakin helkutan kipeitä ihmisvarpaita. Olisiko tässä vaiheessa vihdoin hyvä hankkia se "äiti on vähän väsynyt" -paita?

Menestyksen salaisuus

Löysin sisäisen sarasvuoni ja aloin pyöritellä mielessäni menestymistä. Menestynyt ihminen käsitteenä tuo varmaan nopeasti monelle tietynlaisen mielikuvan, joka rakentuu vaurauden ympärille. Rikkaus on kuitenkin suhteellinen käsite, eikä pelkästään rahassa mitattavissa, joten pohdinta käy monimutkaisemmaksi. Entä onko taloudellinen menestyminen arvokkaampaa kuin henkinen, sosiaalinen tai fyysinen menestyminen?



Mikä täyttää menestyksen kriteerit?

Jos on työ, josta saa palkkaa niin paljon, että luokitellaan yhteiskunnan mittarilla isotuloiseksi? Entä jos vihaa työtään, jos se tekee ahdistuneeksi tai jopa sairaaksi? Jos se vie kaiken ajan, eikä ehdi edes nauttia siitä mitä rahoillaan on hankkinut? Voiko pienituloinen olla menestynyt, jos hän tekee kutsumustyötään, iloitsee siitä päivittäin, ja kokee olevansa niin onnellinen kuin mahdollista?

Jos on rikas puoliso? Vaikka itsellään ei olisi pennin latia, mutta puoliso lahjoittaa sitä tai ostaa timantit ja chanelit, onko pennitön menestynyt? Onko suuren perinnön saanut menestynyt? Pitääkö menestyksen eteen nähdä vaivaa vai voiko sen saada hopeatarjottimella? Onko menestymisen keinolla väliä, onko sen hankkiminen itse työtä tekemällä arvokkaampaa kuin lahjaksi saatu?

Jos on pitkä, hoikka, kaunis ja huoliteltu? Pituuttamme emme voi valita, kasvonpiirteet, iho ja hiuslaatu ovat geeneissä (joskin esteettisellä kirurgialla tehdään nykyään ihmeitä ja toisaalta kauneus on makuasia), eli jaetaanko menestyksen avaimet syntymässä? Onko menestyksen hinta liian kova, jos elämä lipuu ohi kaloreita laskiessa? Voiko terve, hyväkuntoinen, mutta vähän pullakka olla menestynyt? Kumpi on menestyneempi, onneton laiheliini vai onnellinen pallero? Onko painoindeksillä mitään tekemistä menestyksen kanssa?

Jos on yksi tai useampi korkeakoulututkinto? Mittaako koulumenestys menestymistä elämässä? Voiko olla älykäs ilman tutkintoa? Takaako tutkinto älykkyyden? Onko älykkyys menestymistä?

Jos on saavuttanut tavoitteensa? Toinen asettaa tavoitteeksi 5km lenkkeilyn pari kertaa viikossa, toinen 800m:n olympiakullan. Ensimmäinen saavuttaa tavoitteensa, jälkimmäinen saa vain pronssia. Kumpi on menestyneempi?

Jos on ollut huonot lähtökohdat elämään, on käynyt pohjalla, mutta tsempannut kovasti? Laittanut taloutensa kuntoon, hankkinut työpaikan, päässyt irti päihteistä?

Jos on 500 ystävää facebookissa? Jos ystäväpiiriin kuuluu silmäätekeviä, in-tyyppejä, julkimoita? Entä jos kukaan noista viidestäsadasta ei tarjoa olkapäätään silloin kun elämä potkii, ei jaa aidosti iloja ja suruja?

Jos kirjoittaa suosittua blogia? Montako lukijaa on suositulla blogilla? Tuhat? Kymmenentuhatta? Satatuhatta? Mihin suhteutettuna: paikkakunnan väkilukuun, Suomen väkilukuun, maailman väkilukuun?

Olisiko menestyminen sitä, että yksilön elämässä on sopivassa määrin kaikkea, ja hän on siihen suhteellisen tyytyväinen ja onnellinen?

Kaikkea sitä ihminen ehtii pohtia kun pistää keittiötä palasiksi!

Kuva

Dilemmasta toiseen

Kuten jo todettua, olen suunnitellut hemmottelevani itseäni kaiken ahkeruuden kunniaksi. Normaalisti lähtisin matkoille, mutta jos lähiruokakaupassakin asiointi käy tuskallisesti selälle ja jaloille, ei kannattane lähteä Roomaa kiertelemään. Mielessä on pyörinyt joku laukkusijoitus tai sitten uusi kamera. Stokkalla sattuu juuri olemaan kantistarjouksessa himoitsemani Canon EOS 500d kelpo objektiivilla (18-200), joten vaakakuppi heilahti armotta järkkärin hyväksi - dilemma ratkaistu.

Laukutta jääminen alkoi kuitenkin korveta, joten keksin että jos ostan edullisen laukun, voin saada kameran JA laukun. Muistin että toiviolistalta löytyy sekä äidin että babyn iloksi Storksakin hoitolaukku. Mutta mutta...

Miksi tarjolla on nyt uusi musta malli, joka kilpailee jo valitsemani harmaansävyisen veskan kanssa?!? Molemmat ovat nahkaa, ja täynnä vauvahifistelyä hoitoalusista termotaskuihin. Unisex-malli on suunniteltu kantovälineeksi useimmille läppäreille (vaikkakin 14 tuuman korkeus arveluttaa, koska MacBook Pro –koneeni on 15-tuumainen). Musta ihanuus sopisi kuitenkin myös vauvan toiselle hoitajalle. Jota en tosin lukuisista vihjeistä huolimatta ole saanut lämpenemään mieslaukku-ajatukselle.

Argh, täytyykö tässä ryhtyä pitkää tikkua vetelemään?!

Laukut Storksak

Pinniksen muodonmuutos

Aina helpottaa, kun saa jotain valmiiksi. Tällä kertaa kohteena oli pinnasänky.


Huuto.netistä löytyi malliltaan kiva pinnis, jonka päädyt ovat umpinaiset ja vähän pinnalaitoja korkeammat. Pohjan saa ruuvattua kolmelle eri korkeudelle ja toisen laidan laskettua mekanismin avulla. Kuvassa pohja on alimmalla tasolla.


Sänky oli kuultomaalattua mäntyä(?), puunsyyt paistoivat levottomasti vaalean pinnan alta. Päätypuut olivat tumman hunajan väriset ja vähän naarmuttuneet. Päädyissä oli nalletarroja ja pimeässä hohtava tähti. Poistin tarrat ja hioin pinnat kevyesti. Testasin mietotuoksuista vesiohenteista Helmi-kalustemaalia, joka ei aivan vakuuttanut. Maali valui ihan liikaa, eikä peittokyvyssäkään yltänyt lähellekään alkydipohjaista Maalarin Valkolakkaa, joka on ehdoton suosikkini.


Lopputulos ilahduttaa kuitenkin. Pinniksestä tuli juuri haaveilemani "käsin maalatun" oloinen tehdasvalmisteisen asemesta, ja se sopii kuin nakutettu makuuhuoneen valkoiseen lankkulattiaan. Gantin tähtikuvioiset tyynyliina ja pussilakana odottelevat vielä sisuksia, kun emmehän me tumpelot osanneet kiireessä ostaa mitään vauvanpeittoja tai ensityynyjä ilman myyjän konsultointia. Pitäisi varmaan vähitellen kaivaa se vauvan käyttöopas esiin.

Seuraava projekti pinniksen osalta on ommella siihen pellavasta reunapehmusteet. Sängyn alle mahtuisi kätevästi pari matalaa koria pienille petivaatteille. Ja sängyn yläpuolelle pitäisi hommata jokin kiva taulu mutta millainen? Ei ole tämä vauvasisustus vielä ihan hanskassa!

Ahkeruus on ilomme

Vaakatasossa oleilu tuppaa käymään jokseenkin tukalaksi, joten pinkaisen nykyään jo kukonlaulun aikaan hyötypuuhiin. Koko sunnuntai onkin mennyt kodin kunnostamiseen tähtääviin toimiin, kuten keittiöroinan siirtämiseen, vaatekaapin osien kantamiseen maalaushuoneeseen ja siivoamiseen. Osittain kylläkin vieraskoreuden takia, koska saimme ystäviä kylään illaksi.




Masusta en ole taas hetkeen muistanut nappailla todistusaineistoa, joten nyt oli hyvä hetki, kun kotivaatteet sattuivat olemaan ns. ihonmyötäisiä. Mamaliciousin pellavalökäpökät ja Esprit maternityn pehmoinen toppi tuntuvat mukavilta päällä, kiristävät tai karheat materiaalit eivät lainkaan houkuta närästävää masua ja herkkää ihoa. Filippa K:n lohenpunainen paita on vähän sillä ja rajalla.



Hetki sitten lähteneille vieraille leipasin pikaisen raparperikakun.

* voidellaan iso kakkuvuoka

* pestään, kuoritaan ja palastellaan megakokoinen raparperinvarsi

* laitetaan uuni kuumenemaan 175 asteeseen

* sulatetaan 150g voita ja sekoitetaan joukkoon 1 dl maitoa

* sekoitetaan toisessa kulhossa reilu 4 dl jauhoja, 2 tl leivinjauhetta ja 1 tl vanilliinisokeria

* vatkataan kolmannessa kulhossa hyvin 2 dl sokeria ja 3 munaa

* lisätään voisula ja jauhot kevyesti sekoitellen munavaahtoon, samoin raparperit

* kaadetaan taikina vuokaan ja heivataan uuniin n. 50 minuutiksi

* tarjotaan hiukan lämpimänä hyvän vaniljajätskin ja tuoreiden mansikoiden kanssa

Ollaan tyytyväisiä päivän uurastukseen ja rentoudutaan Wallanderin parissa!
Ja palataan kommentteihin heti sen jälkeen tai viimeistään aamulla!!

Loma loma loma!

Vihdoinkin! Eilisilta venyi vielä tuhottoman myöhään työpaikalla, kun halusin saada kaiken viimeistä piirtoa myöten valmiiksi. En osaa lähteä lomalle (varsinkaan pitkälle sellaiselle), jos jokin asia jää roikkumaan keskeneräisenä. Vaikka vapauden hetkeä on odotellut jo tuolta maaliskuulta, yllättävä haikeus iski kuitenkin viime metreillä hiljaisessa toimistossa. Kovin paljon ei jäänyt aikaa juhlistaa loman alkua, ja koska vaihtoehdotkin olivat melko rajalliset, päädyin seuraavaan ratkaisuun:



Odotusajan ensimmäiseen ja viimeiseen totaaliöverimäyssy-leffailtamaan! Vaikka tuossa onkin kahden hengen annos, josta jäi vielä paljon natustamattakin, olo oli kerrassaan kammottava ja liskojen yö sai ihan uuden merkityksen. Valheiden verkko piti jännittävässä otteessaan pari tuntia, ja parista ällöttävän väkivaltaisesta kohtauksesta huolimatta se ansaitsee kolme ja puoli popparia.

Samalla juhlistettiin myös postilaatikon antimia. Äitiysavustus oli vihdoin myönnetty, ja laatikollinen pieniä potkareita saapuu parin viikon kuluessa. Ja kauppiksen pääsykoetulokset yllättivät harvinaisen positiivisesti: jäin vain 0,75 pisteen päähän valituksi tulemisesta, eli käytännössä jos olisin jättänyt sössimättä yhden lässynlässyn-johtamiskirjan kysymyksen, olisin päässyt sisään (ei siis ollut kovin montaa virhettä). Tuskin paikka heruu varasijalaiselle, mutta olen silti ihan hurjan ylpeä itsestäni! En oikein osaa olla pettynyt, koska tiedän etten olisi tänä keväänä enempään pystynyt.

Keittiösuunnittelun lomassa on hyvää aikaa miettiä, mitä hankkisin itselleni lahjukseksi kevään uurastuksesta. Toistaiseksi arvon jonkun hienomman laukun ja uuden kameran välillä :D

Kesämeikkejä

Voiko puuterirasiaan rakastua? Jos voi, niin olen korviani myöten in lööv! Kyseessä on Nuxen aurinkopuuteri, jonka ehdin siepata testaukseen kantistarjouksesta Stokkalta kesäkuun viimeisenä päivänä vähän ennen sulkemisaikaa.


Jo pelkkä kullanvärinen rasia hivelee visualistin silmää. Mainosteksti lupaa välitöntä luonnollista hehkua, tasaista pitkäkestoista väriä ja suojaa iholle. Eikä valehtele tippaakaan!


Koostumus, tuoksu ja väri ovat kaikki ihastuttavia, ja työpäivän päätteeksi iho näyttää yhtä kivalta kuin aamulla – tasaisemmalta ja päivettyneeltä. (Päivetys on siis jäänyt haaveeksi koska olen vain käkkinyt toimistossa tai remontin parissa.) Tuotteen pitäisi sopia niin vaalealle kuin tummallekin iholle, ja ainakin omaani se sulautuu täydellisesti. Tämän aurinkopuuterin löydettyäni en luultavasti enää ikinä kajoa Lumenen tai L’Orealin vastaaviin purnukoihin.


Enpä malttanut olla nappaamatta tarjouksesta myös saman valmistajan huulivoidetta, joka suojaa auringolta ja toimii samalla huulikiiltona.


Himoitsin sekunnin ajan nudesävyä, mutta muistin että väri ei vain jostain syystä toimi huulissani. Oma värini on ilmeisesti niin punertava, että kelmeät nudet luovat pelkästään ”söin juuri jäätelöä” –efektin trendikkäiden nudehuulien asemesta. Valitsin siis pinkin, joka oli lähinnä huulieni luonnollista väriä.


Ja olin tähänkin supertyytyväinen! (Mind the rohtunut ylähuuli, natustin chiliä...) Mangovoi tekee huulista ihanan pehmeät ja tuoksuu luonnollisesti aivan karkille. Nyt pitäisi enää hankkia ripsiä varten uusi Diorshow Blackout, eikä kesämeikkiosastolla sitten muuta tarvitakaan!

Tapahtui Lofooteilla

Suurin piirtein neljä vuotta sitten...


Aamukurppa tässä terve. Tungin posket täyteen leipää. Sukellusharrastus on muuten kiva laji, mutta miksi ihmeessä on aina noustava ylös sängystä kun kuu vielä paistaa taivaalla?!


Lofotdykk on sukelluskeskus ja sukeltajien majatalo Kabelvågissa. Magne pyörittää paikkaa kesäisin ja silloin kun valaat hengailevat Lofooteilla.


En ole vieläkään herännyt ja ihmettelen, miten saisi taas kiskottua 12 millimetrin paksuudelta neopreeniä päälle.


Tositoimissa (kuvan keskellä) hirveässä aallokossa. En muista oksensinko moottorivenematkan päätteeksi, mutta lähellä se ainakin oli.



Välipäivinä kuntoa pidetään yllä patikoimalla vuorilla. Näkymä Kabelvågin edustalla tönöttävältä satulavuorelta Svolväriin parin kilometrin päähän...


...Ja toiseen suuntaan takaisin Kabelvågiin.


Illalla uidaan kristallinkirkkaassa Atlantissa. Joka tosin on niin kylmä, ettei siellä tarkene edes viisimillisellä lyhytlahkeisella sukelluspuvulla (koska se on päällysosa eli liian iso pitääkseen veden lämpimänä).


Joten lämpimikseen kuvataan mainospätkä Norjalaiselle ykkösolutmerkille superviehkossa hupullisessa märkkärissä huulet kohtalokkaasti töröllään. Kadun syvästi kuvasarjan julkaisemista jo nyt. Ja pohdin miksi ihmeessä Suomen olutvalikoima tavallisessa ruokakaupassa painottuu keppanaan, eikä kelvollisia holittomia vaihtoehtoja ole nimeksikään?


Kaikesta urheilutoiminnasta tulee kova nälkä, joka taltutetaan taivaallisen kala- ja riistaravintolan buffetissa Svolvärissä. Pukeudutaan tyypilliseen kesän 2005 asuun: Mangon inkkarihippitunikaan, farkkusortseihin ja läpsyihin sekä nahka- ja kivikoruihin. Vilautetaan myös tökerösti rintsikoita.


Tehdään retki huhupuheiden mukaan maailman romanttisimmalle Kvalvika-rannalle ja poseerataan aina kun pitää pysähtyä pusikkoon.


Henkeäsalpaavat maisemat ovat noin tunnin patikoinnin päässä. Autolla ei ole asiaa lähimaillekaan. Haglöfsin windstopper on tarpeellinen auringosta ja noin parinkymmenen asteen lämpötilasta huolimatta.



Vuorovettä täytyy pitää silmällä ettei jää jumpperiin rannan toiseen päähän.


Jätetään upeille rannoille ja vapaasti käppäileville lampaille jäähyväiset, ja lähdetään ajamaan kohti Kiirunaa, Pelloa, ja Helsinkiä. Jäädään kaipaamaan uutta sukellusmatkaa ja muistetaan ensi kerralla tankata Ruotsin puolella ennen Norjan rajaa!

PS. Olen siivonnut kansiotolkulla kuvia työkoneelta siirtääkseni ne kotikoneelle, joten tällaista siitä sitten näköjään seuraa :D
PS2. Ja niitä kuvia voi edelleen klikkailla jumboiksi.

Vielä vähän makeaa

Viralliset kesäkauden avajaiset ovat yleensä olleet enemmänkin nestemäisiä tapahtumia, mutta en pistä ollenkaan pahakseni, vaikka kakkukestit olisivat tulleet jäädäkseen.




Sokerileipuri Alenius nykäisi tilauksesta kenties maailman parhaan täytekakun: sopivan kostea, ei liian makea, vadelmaa ja kermavaahtoa. Ihana kakkurasia laitetaan myös visusti talteen. Ja sijainti Merikadulla takaa sen, että samalla tulee poikettua Caruselia vastapäätä Helsingin Jäätelötehtaan kikkarilla. Kun vain muistaisi että yksi pallo riittää!

Helsingin kattojen yllä

Pieni romanttinen breikki arjen uurastukseen tekee ihmeitä. Vietimme eilen laatuaikaa ravintola Savoyssa 8. kerroksen terassilla maisemia ihastellen. Onneksi illalla laskeutui vähän pilviverhoa taivaalle, enkä sulanut penkkiin. Aallon upeasta sisustuksesta muistin taas sen sinisen nojatuolin, joka kaipailee uutta verhoilua.


Alkumaljaksi tilasimme kuohuvaa kuusenkerkkäjuomaa, joka käy ihan samppanjasta. Vihdoin löytyi loistava alkoholiton vaihtoehto kuplivaksi juhlajuomaksi! Makunystyjen herättelyyn tarjoiltiin pieni härkäcarpaccio.



Puolalaiseen tapaan valmistettu parsa alkuruokana pisti kielen melkein solmuun. En ole ehkä koskaan saanut niin hyvää hollandaise-kastiketta. Miehen vorschmack kuuluu Savoyn klassikoihin Mannerheimin ajoilta. Naama muuten alkaa nyt kaikessa muodottomuudessaan olla sietokyvyn rajamailla – helteet saavat todellakin tämän odottajan hehkumaan! Ja hävetti vain pikkuisen hillua hienossa ravintolassa kämäisissä Vagabondin läpsyissä, mutta en suostu käkkimään kotonani muutamaa kuukautta vain sen takia, ettei ole nättejä kenkiä jalassa. Sen verran kuitenkin juilii, että tyydyn julkaisemaan vain ruokakuvia.



Pääruokalautasen olisi voinut lopuksi nuolla puhtaaksi (kuten kotioloissa tekisin). Luomukaritsaa kahdella tavalla valmistettuna, palsternakkapyreetä ja mustapippurikastiketta. Herkulliset arvostelut sai myös naapurilautasen kevätkananpoika. Koko aterian ajan tarjoiltiin erilaisia tuoreita leipiä hyvän voin kanssa.



Koska olen raskaana, maistuu ruuan päälle tavallisuudesta poiketen makea. Pohdiskelinkin että minkä makupalojen maailman olenkaan menettänyt kaikkina näinä vuosina, kun olen skipannut jälkiruuat! Täyteläinen suklaa, oliiviöljyhillo(!) ja lakritsajäätelö häilyy vieläkin jossain aivojen mielihyväkeskuksessa. Mies ei tunnu saavan tarpeekseen raparperista, vaikka olen nykäissyt jo muutaman makoisan raparipiirakan ja -kakun kotipuolessa puutarhan antimista.

Savoy sopii erinomaisesti romanttisille treffeille varsinkin näin kesäaikaan, kun terassilta voi bongailla kaunista Helsinkiä. Palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa, ja riittävän hienovaraista. Taustalla soi lempeä vanha jazz, joka tosin jäi hivenen Espalta kuuluneen live-ryminän jalkoihin. Tähtiä on pakko antaa täydet viisi kappaletta!

Kamppailu arkea vastaan jatkuu tänään pienillä puutarhakemuilla. Ja sitten jaksanee taas tarttua pensseliin ja pakkauslaatikoihin, jottei uusi jääkaappi majoitu pysyvästi keskelle olohuonetta...

Latenssivaiheessa

Tietokoneella istuminen (tai ylipäänsä tietokoneen esiin kaivaminen iltaisin) vaikuttaa olevan tällä hetkellä to do –listan häntäpäässä. Ennen kuin ehdin yliviivata kaikkia muitakaan päivän askareita, on jo yö ja kellistyn selviytymään tuntien hikisestä kamppailusta lakanoiden ja tyynyjen kanssa. (Voisiko kesän peruuttaa??!) Aivot askartelevat vimmatusti koti kuntoon –projektin parissa, koska viikot suorastaan juoksevat haikaraa odotellessa. Eikä muille ajatuksille oikein jää tilaa. (Paitsi hetkellisesti mieleen popahtaa innostunut visio sikahienoista kengistä – vain kadotakseen välittömästi kevyen manailun saattelemana.)


Töiden jälkeen tiedossa on ollut joko a) rautakaupoissa tai sisustusliikkeissä ravaamista tai b) loputonta maalausta ja remppausta. Viikon saavutuksiin kuuluu mm. puutarhakalusteiden ostaminen – saapuivat tuossa hetki sitten. Mööpeleitä on kyylätty syksystä lähtien sillä silmällä, mutta mieleisiä ei ole aiemmin tullut vastaan. Joskus sitä miettii miksi pitää olla niin nirso... Tiikkiset pöytä, penkki ja kaksi säädettävää käsinojallista taittotuolia löytyivät lopulta Iskusta. Kuten kolmimetrinen varjokin, joka lienee riittävän suuri jättimasuiselle.


Sillä hetkellä kun tilattiin uusi ensi viikolla saapuva jääkaappi, kristallisoitui sekin idea että keittiö remontoidaan ennen babyn tuloa. Eli heinäkuussa. Jos ei ole tähänkään asti ollut kämpässä yhtään valmista nurkkausta, nyt ei ole senkään vertaa :D

Ehkä tämä latenssivaihe hiukan helpottaa ensi viikon jälkeen, kun sanon työpaikan tyhjille käytäville (ihmevalas taitaa olla viimeinen lomalle lähtijä) tack och adjö. Jostain kuivausrummuista ja ikkunanpielistä kirjoittelu (eli mitä ehdin iltaisin ajatella) ei nimittäin ihan ole käsitykseni järkevistä blogiaiheista!

Maksimekossa Ikeassa

Juhannuskelit ovat kerrankin suosineet kodinlaittajaa. Ei nimittäin harmita tippaakaan neljän seinän sisällä touhottaminen, kun ulkona sää on kuin marraskuussa. Tästä voi myös päätellä, että asuna on taas pari päivää ollut tiukasti (kirjaimellisesti) vihreä maalitahrainen college ja harmaat maalitahraiset leggarit. Näky jota ei blogiin ikuisteta.


Ateljee huitelee tässä pisteessä. Sain eilen vihdoin maalattua seinät, selkä muisti kiittää vielä seuraavana päivänäkin urakasta. Ikkunoiden ja lattian maalaus ajaa pallomasun luultavasti alakerran sohvalle käryä pakoon. Sitä ennen pinnasänky saa vielä toisen kerroksen valkoista ylleen, ja vanha lipasto kaksi kerrosta.


Perjantain urakkana oli kodinhoitohuoneen lattian saumaus ja eteisen ison peilikaapin tyhjennys, purku, pesu, pakkelointi ja maalaus. Ja tänään vuorossa oli täsmäisku Ikeaan hyllyosastolle. Piti siis kehittää säädyllistä ylle. Kävin tiistaisen pääsykokeen jälkeen pikaostoksilla, ja löysin vihdoin kaipaamani maksimekon.


H&M Maman maksimekko saa luvan ratkaista kaikki mahdolliset tulevat kissanristiäiset. Kuosin kanssa arvoin vain hetkisen – kyllähän kesämekossa voi kukerrusta olla, varsinkin synkeää. Onneksi mekko oli juuri oikean kokoinen, pahan tapani mukaan en ole juuri jaksanut jonotella sovituskoppeihin. Kuvassa oikealla uusi ihana valkoinen peiliovi!


Massu sen kun kasvaa, ja käsikin näyttää (ja tuntuu) lapiolta. Kaulakoru on vuosien takaa Thaimaasta.

Löysin myös vihdoin pakon sanelemana ompeluslaatikkoni! Benettonin ohut neuletakki pamautti kaksi ylintä nappia irti parissa viikossa (hmph) joten pengoin kasoja kunnes löysin neulaa ja lankaa. Ja vetoketjuja. Ja kangaskasseja. Ja ompelukoneen. Räpylöistä on hienomotoriikka kateissa, mutta eiköhän ensi viikolla jotain synny!